Ollaan muutamana päivänä treenailtu agia Arskan ja Elisan kanssa, keskiviikkona kotipihassa, torstaina Mutalassa ja tänään kotipihassa. Tässä kolmen päivän treenit koottuna;

Arska:

-lähtöä, niin että jätän sen hieman kauemmaksi. Pari kertaa on tippunut rima, muuten ok. Enimmillään jätin sen n. 4 metrin päähän hypystä.

-pujottelun avokulmia, alkaa sujua hienosti!

-mutkaputken väärän pään ohitusta ensin hypyltä tullessa, sitten puomin alastulolta. Arska menee superhienosti, voisin päästää sen ehkä vähän aikaisemmin hakemaan putkea. Puomin alastulot (treeneissä...) super! Nauru

-tiukkaa kääntymistä hypyllä, siitä putkeen. Ihan hyvä, kaipaisin vielä vähän tiukempaa kääntymistä, mutta Arskalle toi oli jo aika hyvin.

-muitakin ohjauksia parilla hypyllä - takaakiertoja, takanaleikkausta ym. - hienosti!


Elisa:

-pujottelukujaa. Keskiviikkona muutama toisto ja tänään ensin aamulla 3 kertaa kaventamatta, iltapäivällä kavensin (ja levensin) näin: (kujan leveys) 2 x 23cm > 21cm > 22cm > 2 x 20 cm. Kaikki kerrat sujui upeasti, ei yhtään ohituksia! Nauru Lisäksi vaihtelin itse etäisyyttä pujotteluun sekä pituus- että leveyssuunnassa.

-valssia kahdella hypyllä/hypyllä ja putkella. Ok, pari kertaa vein itse seuraavan esteen ohi. Hypyt 20 cm korkeudessa.

-tiukkaa kääntymistä hypyllä ilman rimaa. Aloitin opettaa Elisalle myös että kun suhisen, silloin käännytään.

-kahdella hypyllä U-käännöstä. Ensin ilman rimoja ja palkkasin hyppyjen välissä. Sitten rimat n. 5 cm ja lopuksi eka rima 30 cm, seuraava 5 cm. Sujui upeasti! Hymy

-puomin alastuloa pihassa vanerilevyllä ja Mutalassa ekaa kertaa varsinaisella puomilla! Elisa on hokannut paikan hyvin ja pysyy siinä hienosti. Sanon jo käskyjä - stop=alastulo ja jes=vapaa - (samat kuin Arskalla).

-rengasta, joka oli n. 5cm korkeudessa. Elisa tykkää viilettää sen läpi, ja osaaa hakea myös vaikeammista kulmista Hymy Voi alkaa jo vähän lisäämään korkeutta.

 

Mukavasti on siis treenailut sujuneet Cool Täytyy tunnustaa, että tokomotivaatio on hiukkasen laskenut, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole löytynyt aikaa tottikselle ja jäljestykselle tällä parhaalla agilitykaudella...Mutta kyllä me pian myös niiden touhujen pariin palataan Silmänisku