Viime tiistaina oltiin taas normaalisti ryhmätreeneissä sekä Vaun että Arskan kanssa Treenit sujui oikein hienosti ja Teron mukaan Arskalla oli "hyvä draivi" Niinhän sillä yleensä...

 

Lauantaina mentiin Haavistolle treenaan vähän pujottelua, siis irtokepeillä. Elisa sai aloittaa, tehtiin sille n. 8 cm leveä kuja, koska tehtiin nyt muualla kuin kotipihassa. Ekalla kertaa Elisa lähti kujasta kesken pois > tehtiin taas vaiheittain. Lopulta ei mitään ongelmaa, tyttö meni taas niiiin vauhdilla. Huono puoli vain on se, että Elisa on nyt oppinut pujottelemaan kauhomalla, mikä ei kai ole kovin "terveellistä". Mietin jo aikaisemmin, että pitäisikö siihen puuttua, mutta toisaalta miten...? Tehtiin 2 sessiota, molemmat hyvin ja vauhdikkaasti!

Arskakin sai pujotella ja lopuksi tehtiin ruutua. Kerrankin sain rakennettua ruudun niin, ettei Arska näe kun rakennan. Jätin sinne myös kosketusmaton. Arska ymmärsi heti virittelyistä mistä oli kyse ja lähti ruutuun täysiä, pysähtyi hienosti matolle! Jes! Toisella kertaa tehtiin ilman mattoa ja vähän lähempää, sekin upeasti!

 

Sunnuntaina suunnattiin spitzilauman kanssa Mutalaan treenaan puomia ja keinua, otettiin myös putki ja pari hyppyä, joita ei kuitenkaan kauheesti tehty. Arskan kanssa treenasin sitä, että jään puomilla jälkeen ja silti pitää mennä loppuun asti. Johanna oli palkkaamassa. Ekat kerrat sujui hyvin, sitten Arska jäi kattoon että mihin jäin. Tätä pitäisi treenata PALJON, koska yleensä jään kisoissa jälkeen. Tehtiin myös ihan normaalisti puomia.

Elisa aloitti keinun harjoittelulla. Aluksi taas vähän säikähti, mutta palkkasin ja kehuin vaan tosi paljon keinulla olosta, niin lopulta hyppi sinne jo ihan itse.  Keinu oli siis ihan muutaman sentin irti maasta. 

Elisa teki myös puomia, ja siinä alkaa nyt ylösmeno olla jo suht hyvä. Alastulokin yleensä, mutta jos mulla on liike kesken, niin Elisakaan ei välttis pysähdy. Tää tarvii paljon vahvistusta!