Onpas ihan jäänyt päivittämättä meidän kuulumisia...no tässä nyt hiukan viime aikaisia touhuiluja;

Mulla piti vähän kiirettä maaliskuussa yo-kirjoitusten kanssa, onneksi ne ovat vihdoin ohi ja toivottavasti ihan onnistuneesti. Tuloksia kun saa vasta toukokuun lopussa.. Arskan aktiviteetit oli siis kirjoitusten aikaan aika vähäisiä, käytiin viikottain agiliitämässä ja sitten pari kertaa tokoilemassa keskenämme lähiparkkiksilla. Viime agiliitotreeneistä on nyt kohta jo pari viikkoa, kun itselläni on ollut muitakin menoja. Onneksi huomenna pääsee taas!

Pitkäperjantaina kävin Arskan ja Elisan (joka vietti pääsiäisen meillä) kanssa tokoilemassa päiväkodin parkkiksella. Arskalla seuraamista eri variaatioilla, esim. kahdeksikkoa, askeleita, juoksua ja seuraamiseen kutsumista (niin kuin ruudusta). Arska tykkäs, tosin meinas välillä edistää, mut mä en jaksa enää tässä vaiheessa semmosista pingottaa Pääasia, että seuraaminen on kivaa. Lisäks tehtiin luoksetulon pysäytystä, koitin sitä ekaa kertaa lelun avulla - nami kun on arskalle liian puoleensavetävä. Jätin siis lelun arskan selän taakse > kutsuin > pysäytys > vapautus lelulle. Arska hetken ihmetteli, kun sanoin "saa ottaa", mutta lähti lopulta hakemaan lelun. Vaikka Arska nyt jo innoissaan leikkiikin (ja saa siitä aina palkan), niin ei se lelu kuitenkaan NIIIN hieno juttu ole. Itse asiassa tää oli aika huvittava tapa treenata, koska "vapautuksen" jälkeen Arska haki lelun ja toi se mun jalkojen juureen ja katsoi sitten mua "saanko nyt namin"-ilmeellä leikitin sitä kuitenkin vähän aikaa ja palkkasin sitten. Saa nähdä treenaanko enää tällä tavalla luoksetuloa, mutta oli hauskaa kokeilla - Arskaa kun ei ole ikinä "voinut" palkata lelulla.

 

Elisan _aktiivinen_ tokoura on edennyt jo niin pitkälle, että sen kanssa harjoiteltiin sivulletuloa Kyllähän se sen periaatteessa osaa, mutta yleensä jää jotenkin vinoon tai kauas. Käden avulla menee sitten paremmin. Lisäks tehtiin luoksetuloa pidemmälläkin etäisyydellä ja kädellä autoin sitten sivulletulossa.

Eilen oltiin taas Elisan kanssa agilityakin treenailemassa;

-pujottelu sujui neljällä kepillä jo hienosti! Elisa menee varsinkin toisella puolella tosi itsenäisestikin, mutta mä sitten tietysti sähelsin ja sekotin Elisan ajatukset...No, hyvin se loppujen lopuksi meni

-Sitten tehtiin pieniä ohjauskuvioita, Elisa on sitten taitava! Vaikka ei nyt talvella ollakaan pystytty kauheesti ohjauksia treenaamaan, niin se tekee kyllä just niin kuin ohjaan - ihana!

-vihdoin ja viimein saatiin hallille kunnon puomi ja päästiin sitäkin tekemään. Elisa otti molemmat kontaktit hienosti

-lopuks vielä keinua, joka on nyt n. 30 cm irti maasta. Elisa tykkää ja käy itsenäisesti sitä paukuttelemassa