Elisa tuli tänään aamulla meille hoitoon ja on huomisenkin eli yön yli. Pihassa otettiin tänään muutamaan kertaan keppikujaa, jota Elisa on tehnyt jo muutaman kerran aikaisemminkin. Tällä kertaa tein siitä sen verran leveän, että Elisa mahtuu välistä. Se sujui jo hienosti ja vauhdikkaasti! Hymy Toisessa päässä oli siis nami targetilla.

Lisäksi Elisa teki pelkkää yhtä hyppyä läheltä ja taas nami targetilla toisella puolella. Tämäkin hyvin!

Lopuksi juostiin yhdessä ja tehtiin myös sivulla hitaasti kulkemista.

 

Arska on saanut tänään lepäillä, jotta jaksaa huomenna kisata Hymy Tosin Elisan kanssa ne on nyt alkaneet löytää yhteisen sävelen, ja ovat leikkineet jo moneen kertaan päivän mittaan Cool