Viikonloppuna päästiin Arskan kanssa  Procanis-hallille Janitan agilitykoulutukseen.  Lauantaina oli 28 esteen rata, johon sisältyi kaikenlaista - välistävetoa, takaakiertoa ja monenlaisia ohjauskuvioita Arska pysyi hienosti lähdössä, vain kerran nousi seisomaan! Päästiin aina pieni matka kerrallaan ja sit alettiin hiomaan muutaman esteen pätkiä. Arska oli taitava ja otti kontaktitkin superhienosti! Kerrankin!

Sunnuntaina oli vuorossa 23 esteen rata. Mä olin jotenkin tosi väsynyt edellisestä päivästä, samoin Arska, koitin kuitenkin tsempata parhaani mukaan. Taas jouduttiin paljon hiomaan, enemmän kuin lauantaina. Mutta kyllä ne sitten loppujen lopuksi sujuikin hienosti! Paljon sain viikonlopun aikana juosta, ja kaikki oli sen arvosta!

Tuli myös kaikennäköstä uutta tietoakin sekä ohjeita mun ohjaamiseen. Tässä joitain juttuja, mihin mun pitää kiinnittää huomiota;

 

-rytmittäminen; jarrutus ajoissa ja myös liikkeelle lähteminen (eikä odottelu).

-luottaminen siihen, että Arska osaa ja tekee sen mitä näytän - ei tarvitse jäädä odottelemaan, että se suorittaa käännöksen.

-kunnon liikkuminen puolivalssissa

 

Oli kyllä hienoo huomata, kuinka upeesti Arska menee sitten kun tein oikein ja luotin Arskaan! Vaikka paljon jouduttiin hiomaan, niin oli myös paljon juttuja joita Arska osasi ja olin tyytyväinen Antoisa kurssi oli ja tuli opittua taas uusia ohjauskuvioitakin - tai ainakin uusia nimiä; niistopersjättö, hirtto, sylivekki jne.