Onpas pitänyt kiirettä. Joulukuuhun tuntui kasautuvan ihan hirveästi asioita, niin koulun, joulun, työn ja kaiken muunkin puolesta. Osaksi varmasti myös sen takia, että täytin vihdoin ja viimein 18, ja juuri sopivasti joululahjaksi sain ajokortin! Toivottavasti koiraharrastuskin nyt hieman helpottuu, kun vaan saan autoa käyttöön.

Arskalle joulukuu on siis ollut aikalailla lomailua ja herkuttelua, tietysti myös lumessa kiehnäämistä ja hieman agiliitoa. Joulu sujui mukavasti, Arska oli taas tapansa mukaan koko päivän innolla touhussa mukana, etenkin äidin pikku apulaisena keittiössä  Koirat saivat omat lahjansa, ja sen jälkeen Arska käpertyikin kuusen alle nukkumaan 

 

Elisan kanssa olen myös käynyt viikottain treenaamassa. Lähinnä ollaan keskitytty verkkopujotteluun, mutta myös kontakteja ollaan treenailtu. Viime viikolla Elisa sai tehdä myös pari  pidempää ratapätkää, jotka sujuivatkin yllättävän hienosti

 

Johanna on onnistunut lisäämään YouTubeen pari meidän kisavideota. Tässä linkki siihen rataan, jolta nappasimme sen viimeisen tarvittavan agilitysertin! Paikkahan oli Riihimäki 28.11.2009.

Tässä myös saman päivän ensimmäinen rata, jolta tuloksena myös nolla.